sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

Turku Dreamteam

Tuuppa Turkuun. Meillä pidetään usein skeittikisoja, koska se on hiton kivaa. Vielä kivempaa on, kun ei tarvitse kisailla yksin. Viimeksi Kyseessä olikin joukkuekisa. Paikallisten lisäksi tapahtuma herätti ansaittua huomiota kautta maan.


Suuressa kiitollisuudessaan tapahtuman hengelle, kahden miehen team WHEI paiskoikin boksien yli etu- ja takapuolen lipslaikkareita.


Eräs pääkaupunkiseutulainen kisajyrä viihdytti tiputtautumalla seinältä blunt asennosta. Big ups Kena, kun jaksat kiertää kisoissa.


Ja voiko tätä uskoa todeksi? Kisat olivat jopa Sormunen approved!

Olikin niin kivaa, että Kivi hulluine naapureineen vei voiton. Voisiko siis olla vielä kivempää? Kivenkovaa kivaa oli ainakin jatkoilla eli mynämäki ensi-illassa sekä hip-hop-kemuissa.

torstai 26. huhtikuuta 2007

Betoni aka West Park


Ökytalot on pikkuhiljaa nousseet näillekin mestoille. West Park -tähtikoteja joopa joo, tulevaisuuden Vakke. Hirmuhintoja tavallisista vieriviereen rakennetuista kerrostaloista keskellä teollisuusaluetta. Homma menee niin, jotta korot nousee, pankki lunastaa asunnot ja sitten toi alue muuttuukin pikkuhiljaa Vakken kaltaiseksi paratiisiksi. Toisin sanoen viimeistään viidentoista vuoden päästä tuolla voi taas huoletta skedetä eikä kukaan tule kitisemään.

tiistai 24. huhtikuuta 2007

Perunat, Lastut ja Jussi

Kiitti tästä. Ja koko Potusta, poistoon nyt sitä niinkuin ois jo! Mut on toi Jzzi tosiaan ihime kaiffari. Joskus tossa talvemmalla oltiin iltaa hallilla ja se koitteli hiileriä pivoon vihinä, ja mä olin siihen että pitäskö sun pistää toi niin mää ruudun nappasen... no siinä mun kamoja pystytellessä se laitto sen ekaa kertaa eläissään. Otin joku kymmenen ruutua joista meni päälle joku viis. Ja sen jälkeen videolle egalla. Siinä sitä ruutua nyt on, vaikkakin päin vittua valotettuna.

Ja jos se perjantain näytös jäi valiin iän, kunnon tai muun vastaavan vuoksi, on tänään ainutlaatuinen mahdollisuus tulla tarkastamaan se hallille kello 21. Iha ilimaseksi.

Kevätsiivous

Pyyhitäänpä loputkin pölyt pois työpöydältä. On sitten kiva aloitella kesä puhtaalta ruudulta.

Kallista hommaa



Filmille kuvaaminen on kyllä niin järkyttävän kallista jotta välillä ihan ihmetyttää. Yleensä tulee vielä kuvattua ainakin kolme rullaa ja siellä sitten lymyilee se yksi hyvä ruutu. Budjettikuvaajan kannattaakin raahata kameralaukkuaan Kiven perässä. Nääkin kolme ruutua tuli valotettua samalle 12:n ruudun filmille.

torstai 19. huhtikuuta 2007

alkuillan verryttelyt


Eli ennen perjantai-illan kemuja ja ensi-iltaa kannattaa tulla hallille vähän verryttelemään pikkuminille ja grillaamaan pihalle. Minisessarit pidetään jamina sikinsokin sneikkaamalla ja vetäjät äänestää voittajan. Voittaja julkistetaan illalla päiväkodissa.

lauantai 14. huhtikuuta 2007

Traileri kaksi.

Niin se vaan on. Nykyaikana pitää mainostaa, mainostaa ja mainostaa, muuten ei pärjää. Viidakon lait asfalttipäällysteellä ja informaation supermoottoritie on kuuma. Niinkuin myös paska. Mainosta kehiin..

tiistai 10. huhtikuuta 2007

Radio Gaga


Tällaiset tuli hommattua, nyt sitä kai painitaan isojen poikien kanssa. Se kyllä nähdään vasta ens kesänä Mynämäen kisoissa... Kivasti noi kuiteskin pelitti hallissa ja ihanan vapauttavalta tuntui kun ei ollu piuhoihin sidottu. Pääs kuvaamaan telellä salaman kanssa, mitä ei ennen pystyny.. ja hyvin toimi niinkuin näkee Oskun nosegrindistä ja -bluntista, sekä Topin smitistä. Painin saatan kuitenkin jättää Mini-Markulle, kun näyttää noi varialflipitkin niin vakuuttavilta.



perjantai 6. huhtikuuta 2007

keskiviikko 4. huhtikuuta 2007

Turku Wheiiii!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2007

Spektaakkelin yhteiskunta

Jatkoa kevätpäisyydelle joka kuvataan eleissä ja eletään kuvissa. Jäpäri loikkii altaaseen. Yleisö pidättää hengitystään.





Oleellisin jaetaan myöhemmin nauhalta.